Huvi on aikoinaan aloittanut agilityn harjoittelemisen, mutta se ei päässyt siinä kovin pitkälle, koska länderimäiseen tapaan pomppiessaan ylös alas, se laskeutui toisen takajalkansa päälle huonosti ja polvi hajosi. Polvi leikattiin ja Huvi toipui siitä niin hyvin, että olisi saanut luvan palata agilityn pariin, mutta oma mieli ei uskaltanut laittaa sitä enää hyppäämään korkeita rimoja.
Hoopers vaikutti siis meille oivalliselta vaihtoehdolta. Ei hyppimistä ja saisi kuitenkin juosta. Huvi rakastaa kirmailla vapaana pitkin metsiä. Joskin sen juoksupyrähdykset eivät ole pitkiä, sillä Huvilla on myös sydänvika, joka vaikuttaa sen jaksamiseen.
Aloitimme innokkaasti hoopersopinnot, mutta opinpolku ei meidän kohdallamme ole ollut suora tai nopea. Kaikenlaiset yritykset käyttää oikopolkuja ovat päätyneet mitä erilaisimpiin takapakkeihin. Olemme palanneet vahvistamaan pohjataitoja aina vaan uudelleen ja uudelleen.
Huvin tehtävänä on selvästi opettaa minulle kärsivällisyyttä, pohjataitojen opettamisen tärkeyttä, sitä miten pienistäkin edistymisistä voi iloita, sitkeyttä ja luovuutta matkalla kohti tavoitetta sekä sitä miten erilaisia koirat voivat keskenään olla. Koiran kouluttaminen on matka, ei päämäärä ja jokainen askel on tärkeä, koska sen saa jakaa oman koiraystävänsä kanssa.
Huvihuuppi 